Tulos tai ulos

Vaikka hermosäryt ovat tulleet taas takaisin, niin salitreenien tuloksia katsellessa ei voi muuta kuin hymyillä.

Keskiviikkona tehtiin ekaa kertaa etukyykkyjä! Wohoo! Fiilis oli vahvaakin vahvempi. Uskomattoman rankka liike se kyllä tämmöselle heikkoselkäselle akalle on, mutta se otettiinkin just siks ohjelmaan mukaan. Tein liikettä siis nyt ekaa kertaa ikinä. Ensin treenattiin kepillä, sitten otettiin pieni 10 kg tanko, seuraavaks 12,5kg tanko, sitten 15 kg pikkutanko ja lopuks 20 kg isojen tyttöjen tanko. Harppaus 15 kilosta 20 todellakin tuntui, sen huomasi miten homma iski suoraan selkälihoihin. Jalathan tuon liikkeen ja painon kestää hyvinkin, niille ei vielä paljoo töitä tullut, mutta selälle sitäkin enemmän. kyykyn syvyys jäi huomattavan vajaaksi siitä mihin pystyn. Mutta aivan uskomatonta että mie pystyin tuohon. Vajaa 2 kk sitten kun salihommat leikkauksen jälkeen alotettiin, miun jalat kramppas pelkistä kehonpainolla tehdyistä kyykyistä, jotta kyllä ollaan otettu iso askel eteenpäin.

Muokattiin treeniohjelmaa muiltakin osin sellaiseksi, että se ottaa nyt enemmän keskikroppaan. Ja eilen olikin pitkästä aikaa lihakset pelkkää tutisevaa hyytelöä. Mahtavaa saada tämmönen fiilis, etenkin kun mieli tekisi tehdä pitkiä uuvuttavia juoksu- ja pyörälenkkejä, niin tää tuli kyllä ihan oikeeseen aikaan. Oli kyllä hyvä veto palkata pt tähän kuntoutukseen mukaan. Näitten takapakkien ansiosta olisin yksin puuhastellessani sortunut viimeviikkoina joko a)heittämään hanskat tiskiin tai b)lyömään kaasun pohjaan ja pakottanut itteni suorituksiin, joita ei vielä kannata tehdä. Oon niin joko-tai ihminen, että sen takia ollaan usein lyöty päätä seinään. Mutta onneksi sitä jo itse tiedostaa nuo toimintamallinsa, niin josko ei jatkossakaan tulisi ihan kauheita yli- tai alilyöntejä.

Kuntoutuksen tulokset kuitenkin mitataan miun kohdalla salin sijaan työmaalla. Viikonloppuna joudun semmoseen rääkkiin, että kyllä jännittää jo valmiiksi. Kolme työvuoroa edessä, ilta-ilta-aamu. Jos maanantaina vielä töihin kykenen ja niistä kunnialla selviän, niin sitten juodaan mitalikahvit kunnon röplyymunkin kera! Töissä jos missä testataan keskikropan kunto. Paljon staattisia pitoja, alaselälle tiukkoja venytyksiä, epäergonomisia liikkeitä ja asentoja, joka päivä 8 tunnin verran. Jaiks! Entäpäs jos työnteko ei sujukaan? Siinä sitä sitten ollaankin, en tiedä, todennäköisin vaihtoehto on, että minut siirretään jonnekin muualle töihin, mitä en halua tapahtuvan. Korkeet on panokset, tulos tai ulos.

Hetken tie on kevyt kulkea

Ees taas, ees taas, semmosta venklaamista on tän selän kuntoutus. Pääasiassa tämä uusi vuosi on sujunut selän osalta ihan huipusti. Edistystä on tullut todella paljon ja oon saanut olla yhtä hymyä. Mutta kun mennään eteenpäin niin jossain vaiheessa tullaan taas taaksepäin. Iso takapakki otettiin tässä vastikään.

Päivänä eräänä kikkailin jalkapallolla sisätiloissa. Joka kerta kun oikea kantapää osui lattiaan, tuli alaselkään kipua. Heti oli kaikki ajatukset kohdistettu siihen, ei kai taas! No en antanut mielen synkistyä ja läksin seuraavana päivänä talvirasteille, kauden eka suunnistus, JEE! Rastit löytyi hyvin vaikka unohdin otsalampun kotiin. Menin reitin reippaasti kävellen, mutta testasin yhden 300metrin pätkän verran "juoksua". Sehän sujui ihan mukavasti, eikä mitään ylimääräisiä fiiliksiä tullut. Illalla toki kroppaan löi sähköiskuja normaalia enemmän, mutta se oli odotettavissakin.

Päivä tämän jälkeen tullessani kotiin kävelylenkiltä, astuin rappuselle ja sillä sekunnilla tuntui että takareiteen kasvoi jälleen aurauskeppi (vastaavan tapahtuman koin viime juhannuksena mökillä, silloin ns. keppi kulki nilkasta pakaraan). Fak, fak, fak, fak. Ei vaikuttanut hyvältä. Pari päivää tästä kävin salilla, muuten homma sujui, mutta sellaisessa vinossa maastaveto liikkessä takareisi kramppasi. Ei hyvä ollenkaan. Tämän jälkeen takareisi on krampannut hyvää huomenta liikkeessä ja esim salilla kun korjasin asentoa tehdessäni ranskalaista punnerrusta käsipainoilla! kramppas niin pahasti, että teki mieli huutaa. Vasemman jalan askel on lyhentynyt ja kipua on kokoajan.Myös alaselkä on turvoksissa ja leikkausalueelta selkä on hieman normaalia arempi.

Kovin on siis samanlaisia oireita mitä viime kesänä ja syksynä. Söin buranaa ja panadolia, haudoin selkää ja takareitta kylmällä ja pidin mielialaa positiivisena. Se mikä ei tapa, se vahvistakoot! Nyt maanantaina lopetin särkylääkkeiden syömisen ja sieltähän ne takareiden viiltelyt ja polttelut taas alkoi. Salilla kyllä kulki edelleen ihan mukavasti, tosin pitkästä aikaa veti koko kropan jumiin treeneistä.

Tänään tuli synkkä hetki. Ulkona paistaa aurinko ja ihmiset pääasiassa ovat yhtä hymyä kun kevät tekee tuloaan, paitsi minä. Miule iski hirveen vahvasti kaipuu pyöräilemään, läskillä metsään! Sitten viellä ryvetin itteäni enmmän ja aloin ajatella, että millaselta tämmösinä päivinä tuntui käydä juoksemassa. Vaikka oon oppinut tykkämään salitreeneistä, niin kyllä mie vaan sytyn juostessa ihan eritavoin. Se on se juttu nro 1. Ärsytti ja vitutti. Tulin kotiin ja totesin, että nyt pitää ottaa itteensä niskasta kiinni, se mikä on mennyttä on mennyttä, en välttis saa sitä ikinä takas, mutta sitä ei nyt pidä ajatella ja surkutella. Kyllä se elämä antaa kun vaan uskaltaa ottaa vastaan!

VoimaBiisini Mun

Mie tykkään kuunnella musiikkia, niin salilla, lenkillä, autossa kuin myös illalla sängyssä vötkyillessä. Ainoostaan maastopyöräillessä ei oo kuulokkeita korvilla. Musiikin avulla osaan lietsoa itteni erilaisiin tunnetiloihin. On biisejä jotka nostattaa karvat pystyyn, sitten on niitä joita kuunnellessa ahdistuu ja suree, mutta jotka oikeessa tilanteessa toimivat hyvinkin voimaannuttavina. Sitten on niitä jotka auttaa jaksamaan, niitä joiden avulla saa psyykkattua itteensä parempiin suorituksiin, biisejä joiden avulla huonokin päivä muuttuu hymyksi. Ja sitten on ne jammailu biisit, hengailu biisit, muistelu biisit, biisit joita kuullessa sydän pakahtuu onnesta... joka tilanteeseen löytyy omansa.

Tässä parhaimmat tsemppaus biisit treeneihin, toimivat myös sillon kun mieli yrittää tummua kun olevinaan kaikki menee päin persettä.

Insomnium: Ephemeral
Rakkautta ensikuulemalla. Tän biisin sanat on myös tatuoitu miun nahkaan.
"Dying doesn't make this world dead to us
Breathing doesn't keep the flame alive in us
Dreaming doesn't make time less real for us
One life, one chance, all ephemeral, ephemeral"

Elastinen: Eteen ja ylös
"Murehtiminen ei takas eilistä tuo. Ja huominenki tulee vaan jos selvitään tänään. Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua. Se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään.... Alotan ittestäni, korjaan mun mielen. Nostan mun katseen ja suupielet. Katse eteen ja suupielet ylöpäin! Teen vastoinkäymisistä voimaa. Katse eteen ja suupielet ylöspäin! Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan."

Robin ja Elastinen: Kipinän hetki
"Vaikeinta on itsensä voittaa Mut loppuun asti sitkeät koittaa Ja vaik ei tuu aploodei Mikään himmentämään pysty sun tahtoo ei. Muiden on sun kenkiin mahdoton tulla. Tahtomattaskin maailma on sulla. Sun pitää vaan viedä se maaliin. Sä tiedät sen saaliin. Ja saat vielä sen haaviin. Heittäydy täysii. Mitä ikinä teetkin. Ja elä nyt missä ikinä meetkin. Silmissä kipinän hetki. Heittäydy täysii, Siihen mikä on tärkee. Ja tee sitä missä sulle on järkee. Silmissä kipinän hetki. Tee mitä se vaatii. Vaik et pääsis ees maalii. Se on se fiilis mitä etsit. Silmissä kipinän hetki"

Stam1na: Puolikas ihminen
"Kuka tietää missä minä olen

Ei näy minusta puolikastakaan
Helvettiä on tämä olevinaan
Tämä jatkuva toipumisprosessi

SIIS EHEYDY
SIIS EHEYDY ENNALLEEN
EHEYDY UUPUU PUOLET
EHEYDY TAI YKSIN KUOLET"

Yleensä kuntosaleilla soivat musiikit ei meikäläisen mieleen ole, mutta tänään sattui yks biisi, tai oikeemmin sen sanat kolisemaan just oikeeseen aikaan. Olin jo ihan puhki päivän treenistä ja alettiin vääntää hauista (ei todellakaan meikän vahvuusaluetta). Hoin mielessäni "vittua", ääneen en uskaltanu (heh, pt:n korvat poimii kovin herkästi kaikki kirosanat, jotka sitten korjailen, että ihanalta tuntuu, jatketaan vaan vielä vähä), silmissä sumeni välillä ja oksetti. Pt kyseli että onko selkä kunnossa, joo olihan se saatana, muuten kyllä otti tiukille. Ei muuta kuin tanko käteen ja samalla nappas korvat musiikista kiinni, en muista miten sen sävel meni (oliko sitä edes) mutta sanat sopi tilanteeseen enemmän kuin hyvin "Fuck Fuck Fuck Fuck"  ;) *reps, kops*

Niin ja se hauis sarja... osu-uppos-vietiin maaliin!

Takaisin töihin

 

Vihdoin koitti se päivä, kun meikäläinen asteli työmaalle. Kylläpä jännitti. Paitsi se, että palaat töihin 5kk tauon jälkeen, niin siinä rytäkässä vaihtui myös osasto. Ja kyllä, oli rankka iltavuoro eilen. Kaikki tuntui kropassa, enemmän ja vähemmän. Työnantajan tarjoama "kevennetty" työ, ei todellakaan sitä ole, sen kyllä tiesin jo ennakkoonkin, mutta silti se vähän yllätti.

Seuraavan kerran menen töihin vasta vajaan kolmen viikon kuluttua, että palautumisaikaa on, mutta sitten pitääkin rykäistä putkeen kolme vuoroa. Voin kertoa, että ei tule olemaan helppoa. Selkä itessään kesti hyvin, ei tullut ylimääräisiä hermosärkyjä. Mutta kun pääsin kotiin, ou tsiisus, olin ihan kuollut. Yhtä äkkiä vain vomat loppuivat. Selkä oli niin väsynyt, että en meinannut kyetä syömään istuen iltapalaa! Huh huh. Viimeksi olen ollut tuollaisessa ryytyneessä kunnossa vuosia sitten kun vedin läpi elämäni ensimmäisen Tahko MTB:n, silloin oksentelin koko seuraavan yön ja selkä oli ihan poikki.

Tämä aamu alkoi onneksi ilman sen kummempia kipuja. Vähän vasenta koipea juilii, mutta ei mitenkään merkittävästi. Menee tää seuraava vuorokausi kyllä ihan vaan lukisti ottaessa, en aijo tehdä mitään. Keskiviikkona sitten olisikin tiedossa rääkkiä salilla.

Miula on unelma

Viime kesänä kieriskelin kipuhorkassa vanhempieni olohuoneen lattialla keskellä yötä. Televisiossa oli menossa Jukolan yö. Se on ollu meidän perheessä aina sellainen urheilutapahtuma, jota on seurattu. Lapsuudessa legendaarisesti radion välityksellä. Nyt itkua pidätellen ja hampaita yhteen purren piehtaroin milloin missäkin asennossa ja päätin, että mie juoksen ens vuonna Jukolassa! Siitäpä sitten lähti facebookkiin kipuhorkkaisen naisen päivitys: "Jos Joensuu Jukolaan viestijoukkue kasaan saadaan, niin mie vaikka lupaan juosta pitkän yön osuuden". Eihän siinä montaa hetkeä mennyt kun meillä oli tiimi kasassa!

Kun pt:n kanssa alettiin touhuumaan salilla, oli ensimmäinen kysymys oikeestaan se, että onko miula millasia tavotteita. Olihan minulla, Juosta Jukolan viestissä. Onneksi joukkueeseen on saatu sen verran menohaluja omaavia immeisiä, että osuuteni olisi joko 4 tai 5. Ja tällä ajatuksella sitä on sitten tehty duunia.

Kieltämättä projekti on ollut melkoisessa vastatuulessa, mutta viime viikkoina on tullut todella vahva fiilis, että ennen kuin lumet sulaa niin mie vielä juoksen! Ja jos mie juoksen, niin mie kyllä myös sitten suunnistan! Maanantaina saatiin salitreenit jo kohdistettua entistä enemmän tuonne alaselkään, ja sehän kesti sen rääkin. Ei mitään hirmusia hermosärky fiilareita. Tänään hieroja totesikin, että tää miun selkähän alkaa jo näyttää ihan ihmisen selältä. Ja saatiinpa huomata semmonenkin ihme, että ne on nykyään hartia-lapa linjastolla ne suurimmat jumit ja kivut. JES!

Entäpäs jos otetaan taas takapakkia ja Jukolaan ei olekaan asiaa? Sitten se on niin. Niin paljon on vastoinkäymisiä ollut viimevuosina, että eipä tämän projektin kariutuminen hetkauttaisi. Toki se varmasti kirvelisi sielussa, mutta jos asiat niin menevät, niin sitten ne menevät. Tällä hetkellä oon vain yks happy face kadulla kun lähden salilta kotiin, homma sujuu ja sormillakaan ei ole lattian pintaan matkaa enää kuin
 25 senttiä *wirn*

Jumankekkana miula on hyvä fiilis tästä kaikesta JUST NYT!