Minne letkeet lanteet hävinneet on?

Hirveen hienon otsakkeen kekkasin. Kysymys huokuu kaipuuta letkeyttä kohtaan :)
Minun frendini kipu on hiipinyt häiritsemään yöllisiä uniani. Se jäytää tuolla lantion seudulla. Tarkemmin häntäluun molemmin puolin. Sinne se todennäköisesti säteilee ylempätä l4-s1 tasolta. Se on aina ihan hiljaa, kunnes päätän käätää kylkeä. Lantiota ei sais siirtää milliäkään eteen, ei taakse. Mutta pakkohan se on.

Aamut alkavat kankeasti. Välillä huolestuttaa enemmän ja välillä vähemmän. Mutta onneksi tähän asti on lanteet vähän letkistyneet, eikä ole tarvinnut turvautua sairaslomaan. Core treenit jatkuu. Ne sujuu vaihdellen. Ajoittain on ongelmana se, ettei syvät lihakset aktivoidu lainkaan. Ilmeisesti joku hermojumitus siis. Ja sitten kun  ei lihakset pelitä niin kuvioissa oleva häntäluun seudun kipu puskee myös lävitse jos tekee liikkeitä, joissa selkää pitää pyöristää tai notkistaa.

Sellanen rautakanki selkä olis kivun mielestä paras, mutta se sitten kostautuu pitkässä juoksussa monella muulla kipupisteellä, joten en ole nyt suostunut tähän. Itseasiassa, vaikka tilanne on menossa huonompaan, niin liikkuvuudessa olen saavuttanut jotain suurta! Nimittäin, sellainen liike kuin skorpiooni osuu ja uppoa maaliin. Eli tän liikkeen treenaamisen alotin joskus tammikuussa. Liikkeessähän maataan vatsallaan, kädet sivuilla niin kuin T kirjain ja sitten kierretään kroppaa niin että oikean jalan varpailla tavoitellaan vasenta kättä ja toiste päin. Alkuunsa ei varpaat ees nähneet niitä sormia, lattian ne kyllä onneksi tavoittivat. Mutta eilen, ekaa kertaa ikinä, varpaat nasahti suoraan kämmeneen! Wohooooo! Ja vieläpä molemmille puolille. Oon niin fiiliksissä. Miun tän vuoden suurin urheilusaavutus.

Pelkkää Corea

Aamulla jälleen aikaisin hierontapöydällä. Si-nivel vasemmalta puolelta ihan jumissa ja vinksallaan, pituuseroa jaloilla usita senttejä. Kroppa vetää ihan kieroon, kun hieroja yrittää sitä oikaista, nousee vasen pakara paljon oikeaa korkeammalle. Syviä huokauksia.

Muutama sipaisu pakaran ja alaselän suunnalla ja sitten nykäistään nivel paikoilleen. Heti helpottaa. Pakara ei ole enää lähellekään samanlaisessa jumissa. Mutta kipeä se on, niin monta viikkoa taas kinnannut. Sitten on vuorossa kropan toinen puolisko.

Oikeastakin pakarasta löytyy hillitön jumi. Sen syyksi löytyy jonkinlainen lukko tai mikälie vinksahdus selän l3-l4-l5 tason nikamissa. Juuri siinä leikkauskohdan yläpuolella siis. Vähän masentaa kuulla tämä. Käännyn kyljelleen ja hieroja napsauttaa jumit auki. Tunnen eron välittömästi ihollani, se ei enää reagoi hierontaan niin ärhäkkäästi. Viimeinkin tuntuu rennolta.

Seuraavaksi jalat, normaalit takareisi jumit. Käännös selälleen. Etureisi jumit. Polvi vinksallaan. Pohkeet jumissa jostain todella syvältä. Hieroja vääntää ja kääntää. Lopuksi se kaikkein tuskallisin, käsien hieronta. Meinaan pyörtyä tuskasta, ihan vaan siksi etten kivulta osaa hengittää.

Kiitos, näkemiin, ensi kertaan!

Onko mitään tässä tehtävissä? Viimeisen kuukauden aikana, minulla on ollut fiilis, ettei vatsalihakseni toimi. En tiedä miksi näin on, ja mistä tämä tulee. Nyt veikkaan syyksi sitä rangasta löytynyttä jumia. Se kuulostaisi samanlaiselta yhtälöltä kuten viimeksi, kun alin välilevy repesi. Lisäksi nilkkani ovat taas tätänykyä melko holtittomat, yhdellä jalalla seisoessa ne vatkaa ja vatkaa tasapainoa hakiessa.

Kroppa on rento, mieli matalennossa. Seuraavat kaksi kuukautta pyhitetään coren treenaukseen. Jos saisin siellä palikat toimimaan, se on ainoa keino millä voin välttää seuraavan välilevyn repeämän. Ja minä en halua kokea uudelleen sitä shittiä.

Kokemuksiani hermosärystä

Viimeiset puoli vuotta olen kuunnellut hermosärkyjä päivittäin. Joka päivä, oli niitä tai ei. Olen kohdannut ainakin seuraavanlaisia kipuja (nämä siis minun tuntemuksia, minun sanoin kuvailtuna): saatanallista suonenvetoa pakarasssa ja takareidessä, vihlontaa, tuikkailua, sähköiskuja sellaisia jotka kulkevat pakarasta varpaisiin tai lyövät kahteen paikkaan yhtä aikaa (yleensä varpaat + alavatsa tai virtsaputken suu), pieniä sähköiskuja joita jokainen talvipakkasilla on saanut kokea, tunnottomuus ja puutuminen, kiristys,  jatkuvaa tasaista poltetta eri voimakkuuksilla, sykkivää poltetta, räjähtävää poltetta, elohiiriä, muurahaisten juoksua, tunnon yliherkkyyttä esim sukan neuloksessa pienen pieni nyppy -> tuntuu kuin olisi isompikin kivi  sukassa, tunne että varpaat ovat märät vaikka ne eivät sitä ole, tunne että jäinen vesipisara valuu polvitaivetta pitkin. Nämä näin äkkiseltään tulevat mieleeni.

Unettomat yöt ja aikaiset aamut, kokemusta on

Olen välilevyn pullistuman aiheuttamaan hermosärkyyn syönyt Panadolia, Buranaa, Panacodia, Arcoxiaa, Tramalia, Oxynormia ja vielä jotain muuta, jota en nyt muista. Yhteistä kaikille noille on se, että ne eivät ole minua auttaneet. Vahvemmista lääkkeistä on ollut se hyöty, että olen edes hetkeksi sammunut ja päässyt näin eroon kivun tunteesta, mutta kun silmät ovat auenneet, ovat kivut olleet edelleen läsnä. Kolmiolääkkeiden teho on ilmeisesti ollut siinä, että ne ovat tuoneet minulle sellaista kännistä välinpitämättömyyttä. Negatiivisena puolena sitten se, että ne vievät minulta yöunet. Kuten aikaisemmin kirjoitin, nämä aiheuttavat minulle sellaisia "viimeisiä hengenvetoja". Minä kirjaimellisesti tunnen tippuvani uneen ja herään pian siihen kun haukkaan keuhkot täyteen ilmaa. Joskus olen miettinyt, että tuntuuko tältä hukkua/tukehtua? Oma suhtautumiseni lääkkeiden syöntiin oli alkuun kielteinen. Jotenkin se lääkkeiden syönti tuntui epäonnistumiselta. Kun kivut on kovat, ei sitä silloin mieti, syö vain kaiken mahdollisen ajatuksella JOS tämä kuitenkin auttaisi (vaikka tiedät että ei auta kuin ehkä pienesti). Mutta kun olet pärjännyt esim neljä päivää ilman lääkkeitä ja sitten kivut kovenevat ja tiedät, että nyt kannattaisi ottaa lääke...... se on vaan ollut niin vaikeaa. Ehkä siinä on taustalla jonkinlaista itsesyytöstä, että olisi itse aiheuttanut kivun. Ja yleensä sitä alkaakin miettimään heti kipujen ilmentyessä, että mitä oon tänään tehnyt. Näiden kuukausien aikana, olen kuitenkin oppinut, että ne lääkkeet eivät ole pahasta jos niistä apua on, nyt leikkauksen jälkeen olen hyötynyt pelkästä buranasta. En enää sinnittele kipujen kanssa, vaan otan sen lääkkeen heti kun ensimmäisen kerran mietin, että pitäisikö -> PITÄISI.

Minun kohdallani toimivimmat tavat hermoperäisen kivun hoitoon ovat olleet liike, kylmä ja ajatusten kohdistaminen johonkin mielekkääseen sekä säännölliset hieronnat. Siinä vaiheessa kun huomasin, että tilanteeni alkaa mennä krooniseksi tunsin voimattomuutta. Minä en halua joutua elämään jatkuvassa kivussa. Kipu oikeasti valtaa elämän, se supistaa elämän, se kääntää kaikki ihmisen aistit itseensä. Elämä on pelkkää kipua tai niiden tarkkailua. Teet mitä teet ajattelet aina, että kylläpä sattuu tai jos ei satu niin huomaat senkin, HEI MUA EI SATU. Ja jos saat olla vaikka päivänkin ilman kipuja, niin se seuraavan päivän pettymys kun kivut tulevat takaisin, se on välillä pahempaa mitä jatkuvista kovista säryistä kärsiminen. Sitä tulee päivän mittaan mietittyä ja kuunneltua särkyjään niin paljon, että sitten kun siitä pitää kertoa ulkopuoliselle niin ei vaan enää jaksa.

Kipujen ollessa raastavimmillaan minä olen ollut liikkeessä ihan KOKO AJAN. Pahimmillaan yöt menivät siinä, että tiputin jalkani sängyn reunan yli lattialle ja nostin sen takaisin sänkyyn ja taas lattialle ja sänkyyn, lattialle ja sänkyyn, tätä koko yö. Aamupala syötiin kävellessä, ravasin pitkin taloa puurolautanen kädessä. Tässä tilanteessa liikkuminen on helpottanut kivun sietämistä. Mutta monesti iltapäivällä aloin jo olla todella väsynyt ja usein itkin, että eikö vaan jo voisi olla ilta, että tulis yö ja EHKÄ saisin nukuttua. Ne oli pitkiä tunteja, kolmesta yhdeksään.

Koen, että elokuussa aloitettu kuntosali oli tosi suuri apu kipujen suhteen. Minä en ikinä tuntenut kipuja mitään liikettä tehdessä (paitsi laaja vatsarutistus pallon päällä, sitä ei sit tehtykään), ja raskaat isot liikkeet tuntuivat jopa jotenkin helpottavilta. Vaikeinta oli aina asettautua oikeaan asentoon, mutta liikkeen alkaessa tuli helpotusta. Kesällä kun liikkuvuuteni oli sen 90 astetta parempi (pystyin istumaan lattialla jalat suorassa, selkä ojennettuna, nyt jos istun lattialla selkä ojennettuna ovat jalat 90 asteen kulmassa, ja kasvoilla näette irvistyksen), ostin kunnon putkirullat ja perehdyin Jukka Harjun metodeihin faskian käsittelystä. Näistä oli aivan älyttömän paljon apua! Nyt kun tilanne alkaa pikkuhiljaa parantua, aijon ottaa nuo harjoitteet uudestaan mukaan kuvioihin, mutta ei ihan vielä. Lepo on hyväksi, pieninä annoksina, liika lepo jäykistää ja pahentaa kipuja. Liikkuminen kivun sallimissa rajoissa on viisautta vaikka kyllähän se pelkkä kävely on pidemmän päälle helvetin tylsää ja ylilyöntejä on tullut tehtyä, niistä sitten kärsii koko kroppa ja mieli seuraavana päivänä.

Kun kipuni ovat yöllä vieneet liikaa huomiota itseensä, olen hölvännyt koko jalan alaselälstä varpaisiin asti kylmägeelillä. Kylmän aistimus on kohdallani peittänyt polttavan ja puuduttavan hermosäryn. Tämä on varmaan myös sitä ajatusten kohdistamista johonkin muuhun, kivusta kylmään. Muina hyvinä harhautuksina aivoille ovat olleet liikkuminen luonnossa, siellä on niin paljon katseltavaa ja kuunneltavaa! Ja toisena on tullut musiikki, olen kuunnellut aivan älyttömästi spotifyta näiden viikkojen aikana. Ja viime aikoina olen myös tarttunut miun ukuleleen ja alkanut soitella, ja samalla haaveillut sähköpianon ostamisesta (sitä lasten rämpytintä on ihan kiva soittaa, mut kiva jos koskettimet pysyis paikoillaan ja ääni olis vähän pehmeempi) :) Eli aistinautinnot silmien ja korvien kautta, mielelle parasta suklaata, TOIMII!

Sitten se hierojalla käynti. Sieltä on tarttunut mukaan roppa kaupalla oppeja. Niiden käyntien jälkeen tuntee kehonsa aina vaan paremmin. Oppii yhdistämään asioita, tuntemaan oman kehonsa kierouden ja siihen vaikkutavat asiat, oppii oikeasti kuuntelemaan kehoaan. Siinä on taikaa kun taitavan ihmisen herkkääkin herkemmät kädet tekevät kehollasi töitä. Ja jopa tällaisen rautapötikän pintakin alkaa sulaa, viimeistään seitsemännellä käsittelykerralla.

Tää kuva jaksaa vaan aina naurattaa... mustahuumori, paras huumori

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta paljon pitemminkin, mutta palataan joskus tulevaisuudessa.
PS. Televisiossa on menossa sarja Elossa 24h, näkyy myös Areenassa. Suosittelen! Mukana näyttäisi olevan useita ihmisiä jotka kärsivät erittäin kovista kroonisista kivuista. Huh, melkoisia sissejä, toivon että jokaiselle heille löytyisi keinot hoitaa ja sietää kipua paremmin.