work-work-work

Kohta yhdeksän viikkoa leikkauksesta! Vielä kolme viikkoa sitten selkä oli totaalisen jumissa, sitä kiristi lantio-vyötärö alueelta todella paljon, niiku olis korsetti omasta takaa ja toinen kiristysalue kulki tuossa lapaluiden puolessavälissä. Tuntui kuin iho repeytyisi kun selkä pyöristyi. Tuli kuitenkin lupa liikkua normisti ja käydä hierojalla. Heti ekana hierojalle, sitten hiihtämään! Siinä oli miun metodit. Salilla pt tsekkasi, että mitä voitas tulevaan saliohjelmaan tyrkätä liikkeiks. Ja tulostahan alkoi tulla ihan kohinalla, vaikka liikkuminen oli todella vähäistä edelleen, eikä voida millään asteella puhua hikijumpasta, mutta selkä alkoi antaa periksi liikkeelle.

Kotona keskityn muutamiin fyssareiden ohjaamiin kuntoutusliikkeisiin: hermon liu'utus, selän pyöristystä parilla liikkeellä, syviä vatsoja, venytyksiä sen mukaan mihin pystyy ja kykenee, tärkeimpinä reiskat ja pohkeet. Venytykset teen lähinnä pumppaavina, en pitkinä syvinä liikkeinä. Sitten minä kävelen... voe vitalis mie kävelen. Kävelen sauvojen kanssa ja ilman, vähän kovempaa ja rauhallisempaa, maantiellä ja metässä. Ladut on olleet nyt vähän heikossa kunnossa, mutta eiköhän tuota pian taas lähdetä sinne huhkimaan, ajatuksena ottaa vapari haltuun.

Ennen vuoden vaihtumista tehtiin sitten eka treeni salilla. Kyykyt vedetään pääasiassa kehon painolla ja voi helvetti miten reiskat tuuttas ittensä jumiin. Huh hei! Pystyn kyykkäämään ihan syvään, se aiheuttaa pientä venytystä alaselkään, ei muuta. Kyykätessä kuitenkin huomaa, että omaa kroppaansa ei tunne niin kuin ennen, todella tarkkaan joutuu keskittymään tekemisiinsä, ettei käy kömmähdyksiä. Ohjelmassa on myös pakaran rääkkäystä, mikä on sikäli mielenkiintoista, että en oikein tunnu löytävän koko saatanan lihasta, miten se on niin vaikeeta? Sitten yläkropalle punnerrusta, vipunostoo jne. Reenin loppu kruunataan kuolleella koiralla, ihan kaikkien aikojen vittumaisin liike (ennen se oli mave). Ekan kerran jälkeen kroppa oli kuollut, se tärisi ja tutisi ja kipuili, mutta minä nautin! Pitkästä aikaa fyysistä rasitusta. On se vaan mukavampaa täristä väsymyksestä kuin kivusta.

Toisen hierontakerran ja akupunktion (miun luottohieroja on myös akupunktio-osaaja) jälkeen hermosäryt jäivät totaalisesti taka-alalle elämässä. Kyllä se välillä vielä muistutti olemasta olostaan, mutta ei mitään pitkäkestoisia tuntemuksia eikä lääkepurikilla juoksemista, jeeeee! Ekalla salikerralla jalkateräkin heräs henkiin, sehän on ollut sellainen "huonosti puudutettu" jo monen monta kuukautta, nyt sitä alkoi pistellä. Ihan jännityksellä odotin, että oliko se hyvä vai huono juttu, mutta kyllä se tais hyväksi osottautua. Oon jo pitempään aatellu, että näinköhän tuo jalkaterän tunnottomuus tulee miule jäämään loppuiän vaivaksi, mutta nyt näyttää sille, että sehän saattaa jopa toipua.

Tietenkään suuntaus ei sitten kestänyt tämmösenä kovinkaan kauaa. Vaan vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä klo 00.01, KYLLÄ minuutti vuoden vaihtumisen jälkeen, istahdin sängylle ja nostin läppärin syliin, joka oli siis siinä sängyllä minun vieressä, tuli siis tehtyä pieni kiertoliike ja kappas vain, selkä jumahti. Laskin läppärin lattialle ja totesin, että joo noidannuoli tähän kaiken muun päälle. Jippii. Nyt nää vuoden ekat päivät on siis menneet taas extra rauhallisesti. Kävelyä vain ja lämpöhoitoo ja muutamia pillereitä miun isosta lääkevalikoimasta. Huomiset salitreenit on peruttu (piti sillon kattoo kaksjakosen toinen ohjelma). Torstaina pitäs lääkärin päättää että palaanko töihin, olin ihan varma että pääsen viimein takasi töihin, mutta nyt oon ite sitä mieltä, että ei vielä. Jos näin helposti jumahtaa selkä, niin ei tule kyllä töissä kestämään vielä mitään. Pöh.

Mutta näin, rauhallisesti lähdetään liikkeelle ja toivotaan että toi lumbago nyt hellittäs nopeesti. Ehkä vaikeinta on pitää ajatus tekemisessään, sen huomaa heti jos vähänkin huomio karkaa omasta itsestään. Lantion seudun hallinta on jumalattoman vaikeeta välillä. Myös yläkroppa on sen verran kireenä, ettei liikeradat ole lähellekään puhtaat. Töitä tässä riittää ihan koko täksi vuodeksi. Mieli on kuitenkin hyvä ja toivotaan, että se auttas toipumisessakin.