Hyvät vibat luonnosta

Moni on kysellyt näiden kuukausien aikana, että miten miun pää on kestänyt tätä elämää. Hyvä kysymys, vastaus riippuu niin päivästä. Mutta pääasiassa miula on hyvä fiilis.  Miula on ollut niin paljon aikaa ajatella asioita, kuunnella ja katsella, että sen valossa nää pitkät sairaslomaviikot ovat olleet yksi seikkailu oman mielen sopukkaan.

Viime kesälle olin suunnitellut vaikka mitä kivaa. Ekana oli se slovenian reissu joka toteutui, sitten olin suunnitellut pitkää patikkaretkeä (ei onnistunut), ajattelin aloittaa suunnistamisen ihan "tosissaan" (pääsin kolmesti metsään), ajattelin viettää yhden yön pyöräillen (joo, ajatukseksi jäi), piti osallistua snowflakes seikkailuun (jouduin perumaan), sain paikan vaarojen maralle (joo, tääkin paikka myytiin, kiitos vaan ostajalle), lasten kanssa lomareissu jonnekin (joo ei lähetty, en voinu istuu autossa) jne jne. KAIKKI mitä olin suunnitellut, ei toteutunut. Vitutti, oikeasti, vitutti. Sen jälkeen kun vaarojen paikan myin pois, jostain tuli helpotus.

Aloin hakemaan hyvää fiilistä luonnosta, siellä missä juoksen ja pyöräilen, sielä voi myös hei kävellä, kuunnella, katsella ja tuntea! Ikävä oli (ja on edelleen) sitä fiilistä kun syke nousee ja tulee hiki (nykyään hiki tulee vain jos on liikaa päällä). Mutta kun katseen nostaa taivaalle, ei voi kuin vain kiittää onneaan, että saa nähdä kaiken sen kauneuden. Kun aurinko heittää lämpöiset säteet poskelle, oi että, se on nannaa. Silmät ovat alkaneet löytää pikkulintuja ja oravia joka puolelta, hei täällä ei ollakaan yksin! Eläinten elämää on kiva seurata. Viime syksynä läheisellä lammella majaili useita joutsenia. Päivittäin kävelin siitä ohitse ja seurasin niiden elämää ja poikasten kasvua. Parhaimmillaan niitä oli joku 15 siellä. Kun säät alkoivat viiletä ja ensimmäiset lumet satoivat maahan minua ihan jännitti, että joko ne ovat muuttaneet pois. Itseasiassa taisi käydä niin, että muuttopäivä tapahtui minun leikkauksen aikoihin.

Tämä terveydellinen tilanteeni sysäisi minut liikkumaan luonnossa myös ei niin hyvinä ja kauniina päivinä, koska pää ei kestä olla 24/7 kotona ja kroppa vaatii liikettä. Minä olen lenkkeillyt niin vesi kuin räntäsateessa. Viimassa ja tuiskussa. Joka kerta olen siitä nauttinut. Kun varusteet on hyvät, voi keskittyä itse vain nautiskelemaan. Välillä kuljen kuulokkeet korvilla, välillä taas haluan kuunnella ympäristön ääniä. Ehkä mahtavimpia kuulomuistoja viime kesältä olivat ne kerrat kun kuulin taivaalta matalan humahtelevan äänen ja kohta useampi joutsen lenti matalalta ylitse, wau.

Edellis talvena aloitin lintujen ruokinnan tässä kotipihassamme. Hitsi se on hauskaa hommaa. Seurata mitkä ruuat noille tipusille millonkin kelpaa. Uuden lajin bongaus tuo itselleen mahtavan mielen. Entäs se ärsytys kun punatulkut ruokailevat korttelin päässä, mutta minun lauta ei kelpaa, olkaatte oloisanne! Tänä talvena on myös ruokintapiste pystyssä, mutta bongailut ovat jääneet vielä vähälle kun bongauspaikka on turhan viistossa linjassa, käy liikaa selkään vielä tuo homma. Myös nämä meidän pihaoravat ovat vekkuleja tyyppejä kerrassaan, niiden leikkiä ja touhuja on piristävä seurata.

Tänä talvena olen jo päässyt kolmesti hiihtämään (ette uskokaan miten mahtavaa se on näitten pitkien kävelykilometrien jälkeen). Mistään hikiurheilusta ei edelleenkään ole kyse, mutta fiilistä se tuo mielen sopukkaan ja toivottua liikettä jumiutuneeseen selkään. Hiihtäminen on minulle lapsuudesta tuttu, rakas tapa nauttia luonnosta, erityisesti kun hiihdetään valaistujen latujen ulkopuolella, keskellä metsää. Olen alkanut haaveilla eräsuksista :). Hartaasti toivon, että sen verran hyvin kuntoutus alkaisi tuottaa tulosta, että pääsisin tänä talvena lumikenkäilemään, toki se vaatii myös enemmän lunta, viime päivinä on täällä idässä tullut vettä ja meidän korkeat nietokset ovat kokeneet suuren tiivistymisen ihmeen. Mutta oletteko koskaan huomioineet, miten metsä tuoksuu joka vuodenaikaan hieman erilaiselle? Paras tuoksu tulee havumetsässä helteellä, keho rauhoittuu heti, suupielet kohoaa ja mieleen tulvii muistoja lapsuudesta.

Geokätköily on myös hyvä porkkana lähteä ulos. Tämä harrastus on ollut minulla monta kuukautta tauolla (yllätys) kun en ole ollut kyvykäs rymyämään metsässä ja nuo kaupunkikätköt eivät niin polttele. Nyt olen kuitenkin alkanut katsella jotain kivaa trailia, jonka voisi esim juurikin hiihtäen tai kenkäillen tehdä. Ihmisellä pitää olla haaveita ja suunnitelmia ja minulla niitä edelleen on, isoja ja pieniä. Yksi iso haave on, että saisin kaivaa rakkaan läskipyöräni tallista ja ajaa sillä keväthangella. Aika näyttää. Tällä hetkellä en voi ajatella viettäväni tuntiakaan ajoasennossa ja luulen, että pyorän tärinä ei tee vielä hyvää selälle, se tuntuu "ottavan nokkiinsa" niin helposti.

Seuraavan kerran kun astut ulos kotiovesta, katso taivaalle ja tarkkaile sen värejä. Kiinnitä huomiota takin kaulukselle laskeutuneeseen lumihiutaleeseen tai ikkunaan piirtyneeseen kuuran kukkaan. Etsi läheisestä puusta pikkulintu tai vaihda pari sanaa pihaoravan kanssa (ne ihan oikeasti jää kuuntelemaan ja joskus jopa juttelevat takaisin). Parhaat mielenlääkkeet ja ilonlähteet eivät maksa mitään.